Eversti Sampo Ahto 15.3.2012:

Suomi sodan myrskyssä

Presidentti Risto Ryti kirjoitti henkilökohtaisiin muistiinpanoihinsa heinäkuussa 1941 jatkosodan alettua: "Käsitämme sotamme erilliseksi puolustussodaksi, emmekä halua sekaantua suurvaltojen välisiin suuriin välienselvittelyihin, joihin varamme ja voimamme eivät riittäisikään, eivätkä ne meitä kiinnosta. Meidän kohdaltamme on kysymyksessä vain oma elämämme ja turvallisuutemme vapaana itsenäisenä valtiona."

Tällainen todella oli presidentin vilpitön mielipide, ja samaan tapaan ajatteli epäilemättä Suomen kansan suuri enemmistö. Mutta tosiasia oli kuitenkin, että Suomi ei sijaitse suuren valtameren yksinäisellä saarella. Kun maamme lähituntumassa käytiin suurvaltojen veristä sotaa olemassaolosta, ei mitenkään ollut mahdollista, etteikö meidänkin kohtalomme olisi ollut missään yhteydessä ympärillämme raivoavaan taisteluun. Suomen pyrkimys pysytellä myrskyn laitamilla ja päästä siitä kunnialla eroon oli kuitenkin aito.

Joitakin onnistumisen mahdollisuuksia olisi saattanut olla, ellei Neuvostoliitto olisi hyökännyt kimppuumme marraskuussa 1939. Stalinin tarkoituksena oli ollut koko Suomen valloittaminen, mikä asia liittyi hänen kaavailuihinsa hyödyntää "kapitalistivaltioiden" kesken puhjennutta ja hänen itsensä edistämää sotaa. Hitlerin Saksa, joka oli Neuvostoliiton perusvihollinen ja jonka Suomessa oli toivottu tasapainottavan tilannetta itämeren alueella, oli kahden rintaman sotaa välttääkseen antanut Neuvostoliitolle vapaat kädet.

Suomalaisten tiukka vastarinta ei mahdollistanut kuitenkaan maan nopeaa valloittamista, ja lisäksi Stalin kohtasi tilanteen, jossa hän vastoin suunnitelmiaan joutui vaaraan joutua mukaan jo tässä vaiheessa suursotaan ja vieläpä Saksan rinnalle. Länsiliittoutuneet nimittäin tarjosivat Suomelle sotilaallista apua. Kysymyksessä oli tosin vain tekosyy, jotta olisi voitu miehittää Saksan sotataloudelle tärkeät Ruotsin malmikaivokset. Yhtä kaikki, suursotaan tempautumisen vaara oli ilmeinen, ja niin Stalin suostui Suomelle tosin ankarin ehdoin lopettamaan sotatoimet maaliskuussa 1940.

Mutta Suomen valtaamispyrkimyksistä hän ei luopunut. Neuvostoliiton uhkaavan toiminnan vuoksi tästä oltiin Suomessa jo tuolloin varsin hyvin tietoisia, ja nykyisten tietojen valossa asiasta ei ole mitään epäselvyyttä.

Suomen kokonaisasema oli kuitenkin muuttunut. Länsiliittoutuneet oli karkotettu Euroopan mantereelta, mutta kun voitokas Saksa ei silti kyennyt pakottamaan Englantia rauhantekoon, Hitler päätti selviytyä kiusallisesta tilanteesta vapauttamalla maansa kahden rintaman uhasta eli tuhoamalla Neuvostoliiton. Lisäksi ratkaisu oli muutenkin Hitlerin ideologian mukainen. Neuvostoliitto valmistautui puolestaan hyödyntämään Saksan yhä tukalammaksi muuttunutta tilannetta valmistautumalla hyökkäykseen länteen.

Suomi ei tällaisiin asioihin voinut vaikuttaa eikä siltä mitään kysyttykään. Saksalle ei kuitenkaan ollut enää samantekevää, joutuisiko Suomen alue Neuvostoliiton käsiin, ja niin se ryhtyi tukemaan Suomea kulissien takana, mikä Neuvostoliitossa tietenkin havaittiin. Hitler itse piti itsestään selvänä, että kun Neuvostoliitto tuhottaisiin, sen kaltoin kohtelema Suomi käyttäisi tilannetta hyväkseen ainakin siltä juuri riistettyjen alueiden palauttamiseksi. Stalin ajatteli luonnollisesti samaan tapaan. Seurauksena oli, että Neuvostoliitto aloitti massiiviset ilmasotatoimet Suomea vastaan Saksan armeijan lähtiessä marssilleen itään. Muodollinen vastuu jatkosodan puhkeamisesta lankesi siten sille, vaikka käytännössä Suomen jääminen uuden sodan ulkopuolelle olisi ollut mahdotonta maassa jo olevien saksalaisjoukkojen ja Neuvostoliiton toiminnan Suomessa synnyttämän katkeruuden vuoksi.

Saksan tuolloisesta voitokkuudesta huolimatta Suomi pyrki säilyttämään välimatkan mahtavaan "aseveljeensä", kuten sitä kutsuttiin. Liittolaissuhteeseen ei haluttu mennä eikä noudatettu Saksan sodanjohdon toivomuksia, jos ne menivät yli omien tavoitteidemme. Siten ei esimerkiksi hyökätty Leningradiin eikä Sorokan kautta vievälle Muurmannin radalle. Tämä ei kuitenkaan estänyt sitä, etteivätkö Englanti ja sen imperiumin jäsenet olisi julistaneet sotaa Suomelle Neuvostoliiton muututtua yhtäkkiä lännen liittolaiseksi. Myös Yhdysvaltoihin suhteet kiristyivät aina diplomaattisuhteiden katkaisemiseen saakka, vaikka varsinaista sodanjulistusta ei tullutkaan.

Saksan aloittaman sotaretken onnistuminen oli sen varassa, että Neuvostoliitto luhistuisi vuonna 1941. Kun Suomessa talvella 1941–42 havaittiin, että näin ei tapahtunut, ryhdyttiin jo vakavasti ajattelemaan sitä, miten sodasta päästäisiin eroon. Saksalaisten seuraavana talvena Stalingradissa kärsimän suurtappion jälkeen oli selvää, että Saksa ei voisi voittaa sotaa. Se, että sota ei tulisi päättymään "normaaliin" vaikkakin Saksalle tappiolliseen rauhantekoon vaan Hitlerin valtakunnan kertakaikkiseen tuhoamiseen, selvisi kuitenkin vasta ajan myötä.

Saksan rinnalta ja sodasta oli kuitenkin vaikea päästä pois. Suomen osuus oli Saksalle erittäin tärkeää pelkästään Petsamon nikkelin ja myös Suomen arvostettujen puolustusvoimien mukanaolon vuoksi. Toisaalta Suomi oli riippuvainen Saksan tuesta, ilman Saksasta saatua aseapua, elintarvikkeita ja polttoainetta Suomen tilanne olisi käynyt aivan mahdottomaksi, saksalaiset luonnollisesti tiesivät tämän painostaessaan suomalaisia pysymään ruodussa.

Saksalaisten kielteisestä suhtautumisesta huolimatta Suomen johto pyrki sekä kevättalvella 1943 että 1944 pääsemään neuvottelukosketukseen Neuvostoliiton kanssa siinä jälkimmäisellä kerralla onnistuenkin. Neuvostoliiton vaatimusten vuoksi, jotka kesäkuussa 1944 huipentuivat tuolloin ajoitetun suurhyökkäyksen alkumenestyksen myötä vaatimukseksi antautumisesta, Suomessa ei kuitenkaan uskaltauduttu jättäytymään Stalinin armoille, irtautuminen sodasta olisi nimittäin tietänyt Saksan tuen loppumista ja myös sen todennäköisiä vastatoimia. Lännestä apua ei ollut odotettavissa, sillä vaikka liittoutuneiden kesken ei virallisesti puhuttukaan etupiireistä, Suomen arvattiin kuuluvan Neuvostoliiton etupiiriin.

Välttämättömän avun saamiseksi Saksasta suurhyökkäyksen torjumisessa Suomen johto kesäkuussa 1944 lopulta taipui tekemään liittosopimuksen Saksan kanssa presidentti Rytin Hitlerille lähettämän kirjeen muodossa. Jo suuressa hädässä olevan Saksan kannalta oli taas ymmärrettävää, että se ei vähistä aseistaan halunnut luovuttaa Suomelle mitään ilman varmuutta, että noita aseita ei käytettäisi sitä itseään vastaan.

Olisi liioiteltua väittää, että Suomi vain Saksan avun turvin kykeni pysäyttämään venäläiset kesällä 1944. Suurta hyötyä siitä kuitenkin oli. Jo tosiasia, ettei suomalaisia joukkoja tarvittu pohjoisen Suomen puolustamiseen saksalaisten läsnäolon vuoksi, oli merkityksellinen.

Saksan valtakunta oli kesällä 1944 kuitenkin jo uppoava laiva, ja sen rinnalle jääminen olisi vetänyt Suomenkin syvyyksiin. Eroon siitä päästiin syyskuun alussa selityksillä ja toimenpiteillä, jotka olivat tyyliä "hätä ei lue lakia". Valttikortteja käsissään pitänyt Neuvostoliitto vaati muun muassa Pohjois-Suomen saksalaisjoukkojen vangitsemista ja luovuttamisesta Neuvostoliittoon, mikä automaattisesti merkitsi sotatoimiin ryhtymistä äskeistä aseveljeä vastaan. Suursodan myrsky ravisutti siten arvaamattomalla tavalla Suomen valtiolaivaa. Jatkosotaan lähdettiin Saksan rinnalla Neuvostoliittoa vastaan, se lopetettiin Neuvostoliiton valvonnassa Saksaa vastaan.

Vaikka Suomen itsenäisyys tuossa vaiheessa oli rajallinen Neuvostoliiton valvontakomission maassa olon ja suomalaisten kommunistien pyrkimysten vuoksi, maa oli kuitenkin säilynyt miehitykseltä. Todennäköisin syy siihen oli se, että suomalaisten sitkeä vastarinta oli vakuuttanut Stalinin siitä, että miehitystä seuraisi maassa hankalasti kukistettavissa oleva sissi- ja partisaanisota. Siihen viittasi myös julkisuuteen tullut aseiden salainen hajauttaminen eli asekätkentä. Jo pelkästään sotakorvausten saamisen vuoksi Suomi oli syytä pitää rauhallisena. Suomen omien kommunistien piti tosin siirtää maa neuvostokomentoon, mutta siihen he olivat kyvyttömiä ilman sotilaallista apua, jota he olisivat toivoneet. Vaaran vuosia he ja Neuvostoliitto tosin aiheuttivat seuraavina vuosina, mutta taidolla niistäkin selviydyttiin.