Matti Laurila (1895–1983)
– jääkäriupseeri, suojeluskuntapäällikkö, rintamakomentaja
* tiivistelmä esitelmästä

Matti Laurilan elämänvaiheet sivuavat keskeisiä Suomen itsenäistymiseen johtaneita tapahtumia. Hänen toimintansa oli myös varmistamassa nuoren tasavallan säilymistä itsenäisenä. Laurilan vaikuttavuus liittyi sotilasuraan erityisesti vapaaehtoisen maanpuolustuksen parissa. Uratavoitteet muotoutuivat lapsuuden kodissa. Ne konkretisoituivat jääkäriaikana.

Laurila lähti vuonna 1915 sotilaskoulutukseen Saksaan. Kuninkaallisessa Preussin Jääkäripataljoona 27:ssä Latviassa Aa-joella 1917 Laurila näki, kuinka ylijoukkueenjohtaja K. A. Ståhlberg teloitti äkkipikaistuksissaan käskystä kieltäytyneen jääkäri Sven Saarikosken. Tapahtuma vaikutti voimallisesti Laurilaan: hän sai siitä ne perusvalmiudet, joiden varaan hän rakensi tulevan sotilastoimintansa ytimen. Siinä oli keskeisintä tappioiden minimoiminen rintamaolosuhteissa.

"Lapuan lumiauran" johtoa. Vas. Mattí, isä ja Ilmari Laurila.	Lauriloiden muistopatsas Länkipohjassa.

Laurilan elämän käännekohta nivoutuu Länkipohjan taisteluun maaliskuussa 1918. Tuolloin hänen Matti-isänsä sekä veljensä Ilmari kaatuivat rintamahyökkäyksessä. Heidän menehtymisestään saivat alkunsa paikoin myyttiset valkoisen puolen sankaritarinat Lapuan lumiaurasta. Länkipohjan menetykset sinetöivät sotilasjohtaja Laurilan tavoitteen välttää kaikin keinoin turhia miehistötappioita. Hän ei myöskään epäröinyt uhmata esimiestensä käskyjä pitääkseen kiinni tavoitteestaan.

Suojeluskuntapäällikkö ja rintamakomentaja

Laurila nimitettiin Etelä-Pohjanmaa suojeluskuntapiirin päälliköksi elokuussa 1919. Näin alkoi ura, joka kesti lähes yhtäjaksoisesti jatkosodan alkuun asti. Kuva vasemmalla vuodelta 1939. Piiripäällikkö sai kohdata uransa aikana monia haasteellisia tapahtumia, joista Mäntsälän kapina-aika oli keskeisin. Laurila oli tasavallan presidentti Svinhufvudin avainhenkilö siinä, ettei kapina eskaloitunut. Laurila osallistui 1930-luvulla aktiivisesti myös suojeluskuntajärjestön itsenäisyyden puolustamiseen. Sen myötä hän astui hauraalle maaperälle sotilasuransa jatkoa ajatellen.

Talvisodassa Laurila komensi menestyksellisesti Jalkaväkirykmentti 23:a (JR 23) Taipaleessa ja Vuosalmella. Jatkosodassa henkilöristiriidat JR 16:n komentajana toimineen Laurilan ja hänen esimiehensä, jääkärieversti H. E. Hannukselan (19. Divisioonan komentaja) välillä menivät äärimmäisyyksiin asti. Tämän seurauksena Laurila jatkoi elokuussa 1941 palvelustaan toisessa yhtymässä JR 22:n komentajana. Joulukuussa 1941 hän joutui selkävaivojensa takia luopumaan rintamatehtävistä.

Palveltuaan Vaasan sotilasläänin komentajana 1942–1944 Laurila siirtyi reserviin. Suojeluskuntaomaisuuden säilyttämiseen liittyvien hankkeiden jälkeen hänen keskeisin ja näkyvin tehtävänsä siviilissä oli toiminta veteraani- ja invalidityön puolesta.

Laurilan elämän loppupuolella useat vaikutusvaltaiset henkilöt hakivat hänelle ylennystä jääkärikenraalimajuriksi. Kesällä 1983 tapahtuneen Laurilan menehtymisen vuoksi ylennys ei ennättänyt toteutua. ______________________________________

Teksti ja aihekuvat: Vesa Määttä
Vesa Määttä väitteli vuonna 2010 Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa aiheesta "Matti Laurila – Jääkäriupseeri, suojeluskuntapäällikkö, rintamakomentaja".

Kuvat tilaisuudesta: Markku Rauhalahti