Autonomiasta sortokausiin

Vuonna 1809 syntynyt Suomen Suuriruhtinaskunta eli 1800-luvulla hyviä aikoja. Suomen Sodan jälkeen maalla oli autonomia, Suomen ensimmäinen suuriruhtinas, tsaari Aleksanteri I antoi hallitsijavakuutuksen, jossa hän lupasi pitää voimassa maan uskonnon, perustuslait sekä säätyjen erioikeudet.

Maalle perustettiin omat hallintoelimet, joista korkein oli Keisarillinen Suomen senaatti. Senaatin talousosastolla oli hallituksen asema. Senaattorit olivat suomalaisia. Venäjän maan muilla asukkailla ei ollut kansalaisoikeuksia Suomen alueella. Suomessa kerätyt verot käytettiin Suomessa. Oli oma tullilaitos ja Venäjän ja Suomen välinen tulliraja. Helsingistä tuli pääkaupunki.

Kauppa Venäjälle kasvoi ja ylipäänsä Suomen talous kehittyi merkittävästi ennen kaikkea teollistumisen ansiosta. Metsäteollisuuden tuotteiden tärkein vientimaa oli Venäjä. Karjalaan nousi sahoja, Enso sai alkunsa, samoin Kaukaan tehtaat. Teollistumisen myötä liikkuminen helpottui. Saimaan kanava avattiin 1856, Laatokalla liikennöi useita höyryaluksia vuosisadan puolivälissä, rautatieyhteys Hämeenlinnasta Pietariin avattiin 1870.

Rauhattomat vuosikymmenet 1900-1920

1800-luvun lopussa Suomea kohtasi venäläinen hallinnon yhtenäistämispolitiikka samaan tapaan kuin se kohtasi monia muitakin kansallisuuksia. Taustalla oli Saksan yhdistymisen perusteellisesti muuttama Euroopan sotilaallinen konstellaatio ja Venäjän kansallismielisten piirien kasvava vaikutusvalta. Tsaari Nikolai II antoi helmikuun 15. päivänä 1899 raudanlujan helmikuun manifestin.

Alkoi I sortokausi. Kenraaliadjutantti N.Bobrikov oli 1898 nimitetty Suomen kenraalikuvernööriksi. Hänestä tuli sorron toteuttaja ja sen symboli. Aktivisti Eugen Schauman voitti arvalla oikeuden ampua hänet ja toteutti sen 1904. Suomi reagoi valtakunnallistamiseen myöntyväisyyspolitiikalla ja perustuslaillisella politiikalla.

Viimeksi mainitun piiristä kohosi itsenäisyyttä tavoitteleva aktivismi ja sitä tukivat jääkärit, sosiaalidemokraatit, maalaisliitto ja oikeistopuolueiden vähemmistöt. 1909 alkoi II sortokausi toteuttajanaan Franz Albert Seyn, joka aikanaan koki saman kohtalon kuin Bobrikov’kin. Itsenäisyysaktivisteihin kuuluva ylioppilaiden keskuskomitea otti tehtäväkseen valmistella kansannousua Venä-jää vastaan.

Tästä sai alkunsa jääkäriliike eli suomalaisten vapaaehtoisten sotilaallinen kouluttaminen Saksassa ja Kuninkaallinen Preussin Jääkäripataljoona 27. Sortokausi kesti Venäjän vallankumoukseen maaliskuussa 1917 asti.

Suojeluskuntien ja punakaartien aikaan

Koko vuosi 1917 oli erityisen rauhaton. Venäjällä oli Leninin johtama vallankumous, meillä oli Vapun päivän levottomuutta, hyväksyttiin valtalaki, jolla eduskunta julistautui korkeimman vallan haltijaksi, maassa oleskeli kymmenin tuhansin venäläistä sotaväkeä ja linnoitustyöväkeä, maatalouslakko, kirjaltajalakko, elonkorjuulakko, kunnallislakko, nälänhätä, uudet vaalit syksyllä ja vallan vaihto, uusi senaatti, suurlakko jakoi lopullisesti kansan kahtia. Järjestyksen pitäjiksi perustettiin punaisia punakaarteja ja valkoisia suojeluskuntia.

Rauhattomassa ilmapiirissä alkoivat päästä esiin myös voimat, jotka pitivät mahdollisena väkivaltaisten keinojen käyttämistä jännitteiden ratkaisemiseksi. Otto Ville Kuusisella, Kullervo Mannerilla ja Yrjö Sirolalla oli taipumusta katsoa asioita marxilaisen luokkataisteluopin teorioiden kannalta.

Syksyllä 1917 työväenyhdistykset saivat määräyksen perustaa punakaarteja kaikille paikkakunnille järjestyksen säilyttämiseksi. Punakaartit toimisivat yhteistyössä maassa oleskelevan venäläisen sotaväen kanssa. Vähitellen punakaartit alkoivat kääntyä järjestyksen pidosta valkoisia vastaan.

Ilman kunnon johtoa toimineet punakaartit tuhosivat omaisuutta ja loivat yleistä epäjärjestystä, jota rauhoittamaan perustettiin järjestyskuntia ja palokuntia, sittemmin suojeluskuntia samoin kaikkiin kuntiin. Niidenkin tehtävänä oli järjestyksen pito ja olojen rauhoittaminen mutta myös venäläisen sotaväen ja vapaana liikkuvan linnoitustyöväen poistaminen maasta. Suojeluskuntien perusaseistus oli lähinnä olemassa olevaa metsästysaseistusta ja vuosisadan alun japanilaisten rahoittamia, lisää saatiin Saksasta syksyllä 1917. Punaisten aseistus tuli Venäjältä. Suojeluskuntiin haluttiin mukaan myös sosiaalidemokraatit. Vaati kuitenkin yli 20 vuotta ennen kuin tämä tapahtui vuonna 1940.

Lokakuun 1918 vaalien jälkeen valitun Svinhufvudin johtaman senaatin eli Itsenäisyyssenaatin ohjelmakohdat olivat nimensä mukaisesti itsenäisyys, leipä ja järjestys. Senaatti antoi määräyksen Suomen tyhjentämiseksi venäläisestä sotaväestä, jotka paitsi olivat itsenäiselle maalle tarpeettomia, ne myös söivät suomalaisten niukkaa leipää ja aiheuttivat epäjärjestystä.

… ja viimein suvereeniksi valtioksi

Svinhifvudin Senaatti antoi 4.12.1917 itsenäisyysjulistuksen.

“Suomen Eduskunnan istunnossa tänä päivänä on Suomen Senaatti puheenjohtajansa kautta antanut Eduskunnan käsiteltäväksi m.m. ehdotuksen uudeksi hallitusmuodoksi Suomelle. Antaessaan tämän esityksen Eduskunnalle on Senaatin puheenjohtaja Senaatin puolesta lausunut:

Suomen Eduskunta on 15 päivänä viime marraskuuta, nojaten maan Hallitusmuodon 38 §:ään, julistautunut korkeimman valtiovallan haltijaksi sekä sittemmin asettanut maalle hallituksen, joka tärkeimmäksi tehtäväkseen on ottanut Suomen valtiollisen itsenäisyyden toteuttamisen ja turvaamisen. Tämän kautta on Suomen kansa ottanut kohtalonsa omiin käsiinsä, ja nykyiset olot sekä oikeuttavat että velvoittavat sen siihen. Suomen kansa tuntee syvästi, ettei se voi täyttää kansallista ja yleisinhimillistä tehtäväänsä muuten kuin täysin vapaana. Vuosisatainen vapaudenkaipuumme on nyt toteutettava; Suomen kansan on astuttava muiden maailman kansojen rinnalle itsenäisenä kansakuntana ….”

Tammikuussa 1918 aloitettiin venäläisen sotaväen ja linnoitusväen häätäminen maasta. Mannerheim sai valtuudet toimia järjestysjoukkojen ylipäällikkönä. Hän antoi heti 25.1.1918 päiväkäskyn, jolla suojeluskunnat määrättiin toimiviksi hallituksen joukoiksi. Itsenäisen maan puolustusvoimat saivat näin alkunsa.

Yleinen asevelvollisuus säädettiin 18.2.1918. Asetus suojeluskuntajärjestöstä annettiin 2.8.1918. Sen mukaan ”suojeluskuntien tarkoituksena on maan hallituksen ohjeiden mukaan edistää kansan puolustuskuntoisuutta sekä turvata laillista yhteiskuntajärjestystä”.